3.5.2022 sain virallisen vahvistuksen asialle, jonka olemassaolon tiesin lähes varmuudella jo vuosien ajan, mutta jolle en ollut saanut aiemmin aikaiseksi tehdä mitään; aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ADHD. Tänään on tuon diagnoosin ensimmäinen vuosipäivä. Vuosi on mennyt nopeasti.
Miksi sitten päätin hakeutua tutkimuksiin ja millaiset ne olivat? Olen ollut aina sitä mieltä, ettei pelkkä diagnoosi merkitse ja muuta yhtään mitään ja sen vuoksi en ole aiemmin hakeutunutkaan tutkimuksiin, lukuun ottamatta omatoimisia ADHD-testejä, joiden tulokset paukkuivat punaisella kerta toisensa jälkeen. Mutta koska olin tähän saakka pärjännyt suhteellisen hyvin elämässäni ADHD-oireistani huolimatta, niin asia vain siirtyi ja siirtyi vuodesta toiseen. Suurin sysäys tutkimuksiin hakeutumiseen oli työssäni kokema kuormittavuus, tiettyjen työtehtävien aloittamisen vaikeus ja loppuun saattaminen, keskittymisen hankaluus sekä häiriöherkkyys. Työpäivät olivat suunnattoman kuormittavia ja usein oli nukuttava päiväunet työpäivän päätteeksi. Harmitti, kun kotona ei oikein jaksanut tehdä mitään. Työterveyslääkärin kautta sain lähetteen psykiatrille, jota tapasin kaksi kertaa. Sitä ennen oli kolme psykologilla käyntiä, Diva 2.0 -haastattelu, persoonallisuushäiriö -haastattelu, verikokeita, huumeseula, EKG… Eli haastattelujen ja testien myötä poissuljettiin muita sairauksia, jotka saattavat oireilla samankaltaisesti ADHD:n kanssa. Kaiken tämän jälkeen lopputulema oli, että minulle asetettiin F90.0, eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö -diagnoosi ja sain mahdollisuuden lääkekokeiluun. Ensimmäinen lääke oli metyylifenidaatti Concerta, joka vaihdettiin myöhemmin nykyiseksi Medikinet CR 60 mg -metyylifenidaattilääkkeeksi, joka on pitkävaikutteinen stimulantti. Lääkityksen myötä pystyn tarttumaan paremmin toimeen ja viemään asioita jopa loppuunkin saakka.
ADHD-diagnoosin saamisen edellytyksenä on, että oirehdintaa on esiintynyt jo lapsuudesta saakka. No, millainen minä sitten olin? En tokikaan kaikkea tässä hetkessä juuri nyt muista, mutta jotain mainitakseni: Olin vilkas ja impulsiivisesti käyttäytyvä tyttölapsi. Kiipeilin usein tikapuita pitkin katolle, josta oli kiva katsella ”koko maailmaa”. Olin kova tekemään kepposia; naapurin mummo lukittiin kellariin ja toisella kertaa sinne joutui toisen naapurin kuuromykkä rouva. Onneksi joku heidät sieltä pois päästi siinä vaiheessa, kun itse olin livahtanut jo piiloon kaverini kanssa. Koivuniemen herraahan siitä palkaksi sai, mutta kurinpidolliset toimenpiteet unohtuivat nopeasti, koska mielessä oli jo uusia, jännittäviä ideoita. Tai ehkä ei voi sanoa, että ”mielessä”, koska eihän näitä koskaan etukäteen mietitty ja suunniteltu; ne olivat sekunnin murto-osassa tulevia päähänpistoja, jotka toteutettiin saman sekunnin aikana. Aivan kuten tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Lapsena tykkäsin leikkiä paljon myös poikien kanssa, koska heidän kanssaan oli monesti vauhdikkaampaa se meno! Elämäni ensimmäiset tupakan sauhut ”poltin” muutaman vuoden ikäisenä, kun kaverini kanssa keräiltiin pihoilta tupakannatsoja ja mentiin meidän liiteriin ”polttamaan tupakkaa”. Kotoa kävin salaa hakemassa tulitikut, natsat suupieliin ja tulta perään. Sekin kokeilu jäi lyhyeen, koska äiti haistoi palaneen käryn ja taas Koivuniemen herra viuhui! Hyvä, ettei liiteri ja koko talo syttynyt tuleen. Paljon muutakin kommellusta sattui ja tapahtui. Hörhötykset muuttivat muotoaan teini-iässä ja nuoruudessa. Yläasteella ei koulukaan paljoa kiinnostanut, koska oli huomattavasti hauskempaa esimerkiksi liftailla naapurikaupunkiin Jyväskylään, josta saattoi muutaman kerran lähteä mm. Tiimarista jokunen kiva ja tarpeellinen tavara ilman maksusuoritusta mukaan. Oi ja voi… mutta rikos on jo vanhentunut. Ei ollut myöskään yksi tai kaksi kertaa, kun 15-vuotiaana käytiin ostamassa pienestä kyläkaupasta pussikaljat ja kerran sain tuossa iässä ostettua myös Magyar-viinipullon paikallisesta Alkosta. Legendaarisia olivat liftireissut, jolloin pidettiin pitstoppia jossain matkan varrella, kannon päällä istuen ja Magyaria siemaillen. Noilla reissuilla sattui ja tapahtui, ei ollut huolta huomisesta, ei edes tästä päivästä. Muistuu mieleeni myös yksi kerta Jyväskylän Suurajojen aikaan, jolloin pääsimme hetkeksi ulkomaalaisen rallikuskin (nimeä en juuri nyt muista) kyytiin ja lauloimme hänelle J. Karjalaisen Dorista, josta kyseinen ajotaituri kovasti piti 🙂 Samaisina 80-luvun puolivälin tietäminä olen suorittanut myös armeijan, -omalla tavallani. Lähdin tuolloin tyttökaverini esiliinaksi tapaamaan Niinisalon varuskunnassa olevaa varusmiestä, jonka kaverini oli bongannut senssipuhelimesta ja sopinut treffit varuskunnalle. Jotenkin siinä kävi lopulta niin, että ajauduimme luvatta peremmälle ja seikkailimme yön varuskunnan alueella. PU:n suorittaessa tupatarkastusta, olimme naurua pidätellen piilossa sänkyjen alla ja muistan vieläkin ohitse vilahtaneet PU:n lahkeet. Onneksi emme paljastuneet! Aamun tullen pääsimme livahtamaan auton kyydissä ulos meille luvattomalta alueelta ja jälleen selvisin tästäkin seikkailusta kunnialla. Monenmoisia seikkailuja ja muuta vouhotusta on vaikka elämänkerraksi saakka. Sama impulsiivisuus ja vouhotus jatkuu edelleen; toisinaan onnistun kytkemään jarrua päälle, mutta useimmiten jää kaasu kyllä pahasti päälle ja vauhtisokeus iskee. Yritän kuitenkin parhaani mukaan himmailla; joskus onnistuu, joskus ei.
Aikuisten ADHD -diagnosointi lisääntyy hurjaa vauhtia, samaan aikaan nepsy-tiedon lisääntymisen myötä. Ja hyvä niin. Jos epäilet, että sun käytöksen ym. taustalla saattaisi olla ADHD, hakeudu tutkimuksiin. Tässä on linkki Diva 2.0 -kyselyyn, jonka avulla voit kartoittaa omia ADHD-piirteitäsi: Diva 2.0
3.5.2022:
Mieleeni tuli juuri yksi teini-iän ”harrastus”. Soiteltiin kaverin kanssa kerran tai pari silloiseen hätänumeroon (palokuntaan?) ja huijattiin paloauto Otavan kirjapainolle ja oli se hienoa katsella ikkunasta, kun paloauto viuhahti ohitse. Useamman kerran tilattiin taksi sellaiseen osoitteeseen, johon taksi ajoi ikkunamme ohitse. Otettiin aikaa, miten kauan kesti taksin tulla ja jälleen saatiin hyvät naurut taksin ilmaantuessa. Oi voi minua ja meitä! Olen ollut tuhma ja ajattelematon